torstai 21. elokuuta 2008

Eroakirkosta.fi

Ei kai voi sanoa, että Eroa kirkosta.fi olisi saanut ennen näkemättömän suosion, kun mitään vastaavaa ei ole koskaan ollut olemassa.

Wikipediassa on oma artikkeli, joka käsittelee sivustoa. Merkittävää on huomata, että esimerkiksi vuonna 2007 kirkosta eronneista jopa 85,6 % erosi tämän palvelun kautta. Palvelun suosiota voidaan selittää monella tavalla, helpoin ja tunnetuin palvelu on varmasti se, jonka ihmiset valitsevat.

Kirkon vastaisku on uutisten mukaan liitykirkkoon.fi-palvelu, mutta ainakaan tänä päivänä osoitteessa ei ole laisinkaan toimivaa sivustoa.

Majamäen mukaan kirkon yhteinen jäsentietojärjestelmä valmistuu parin vuoden
kuluttua, ja sen jälkeen jäseneksi liittyminen voi tapahtua kokonaan verkossa.


Oh, tarkoittanee kuintenkin niitä, jotka ovat joskus aiemmin kuuluneet kirkkoon. Mitenkäs muuten se rippikoulu ja konfirmaatio tulee hoidettua ihan tuosta vaan verkossa?

Kirkko haluaa puolestaan perustella liittymistä sillä, että kirkko tarjoaa
jäsenilleen hyvää elämää.
"Haluamme kertoa, mitä hyvää kirkko tekee niillä
rahoilla, joita sinne tulee. Kirkolla on hyvin laaja, sosiaalityötä paikkaava
tehtävä köyhyyden ja pahoinvoinnin torjumisessa."

Mitenhän tuo kirkko saa perusteltua, että kirkkoon kuuluminen tarkoittaa parempaa elämää? Kirkkoon kuuluminen maksaa keskivertoperheessä jopa yli 500 euroa vuodessa, mitä hyvää tämä tuo perheelle, ei yhtään mitään. Suurin osa kirkon keräämästä rahasta ei mene hyväntekeväisyyteen, niinkuin annetaan ymmärtää. Iso osa menee kirkon kiinteistöjen ja työntekijöiden ylläpitoon.

No, onpa ainakin mielenkiintoista havaita aikanaan, jos tuo palvelu joskus aukeaa, että kääntääkö se kirkon jäsenmäärän kasvuun, niinkuin kirkkoihmiset ovat toivoilleet.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oikeaa tietoa kirkkoon kuulumisesta ja siitä mihin kirkko käyttää varansa löytyy http://www.eroakirkosta.info

Nimimerkki kirjoitti...

15% menee tuon sivuston mukaan hyväntekeväisyyteen, todella tehotonta hyväntekeväisyyttä.

54% menee mm. rippileireihin, joulukirkkoihin, pääsiäismessuihin, musiikkiin, konsertteihin, leireihin...

Viestintä, hallinto ja tilojen ylläpito yhteensä 8%

Noin 62% kirkollisverosta menee siis kirkon rituaalien, markkinointiin ja ylläpitoon, ei suinkaan hyväntekeväisyyteen.

Eli mikähän ei sitten tuossa blogissa ollut sitä "oikeaa" tietoa...